#5 Miten minä muutuin kun löysin tanssin

Nyt päästään siihen asiaan joka sai mut aloittamaan blogin pidon, aloin miettimään aikaa taaksepäin ja pohdin miten se tanssi on tullut elämääni ja minuuteeni, luultavasti jäädäkseen.

Se alkoi ihan huomaamatta. Ensin oli parit tanssit kesässä tutulla lavalla ja siihen iltaan kuului kaikkea muutakin kuin tanssia. Liikuttiin silloin siskon kanssa kahdestaan lavoilla jonkin aikaa ja sitten jossain vaiheessa siskolla taisi mielenkiinto loppua tai tuli sitten muita aktiviteettejä jotka vei mennessään. Tajusin että lavoillahan voi kiertää myös yksinkin.

Siitä aukesi mulle ihan toisenlainen maailma. Olin juuri 18-19 -vuotias ja oli ajokortti ja oma auto. Se toi sellaista vapautta mitä en ollut aiemmin kokenut. Noihin aikoihin kävin hetken aikaa myös baareissa, tosin harvakseltaan. Baareissa hyppäämisessä oli vaan se puoli, ettei kyytiä kotiin ollut aina ja mieluusti halusin päästä kotiin nukkumaan. Eikä sieltä baareista loppujen lopuksi paljoa saanut irti. Joitain hauskoja muistoja mutta enimmäkseen hataria mielikuvia, vaeltavia käsiä ja seuraavan päivän krapulaa.
Tanssiminen tarjosi aika hyvän vaihtoehdon sille baareissa ravaamiselle ja oon kyllä edelleen kiitollinen siitä että taivaankappaleet oli oikeassa muodostelmassa ja olosuhteet muutenkin suosiolliset sille että mun vaaka kallistui tanssilavoille eikä baareille. Olisin meinaan hyvin erilainen ihminen jos en olisi löytänyt tietäni tanssin pariin silloin aikanaan.

Mulle tansseihin meneminen oli iso juttu. Muistan miten aluksi hermostutti aina ihan kamalasti jos joku tuli hakemaan. Olin aina ollut aika ujo ja epävarma, mitä tuli esittävään taiteeseen. En osaa oikein soittaa mitään soitinta, en osannut tanssia, tykkäsin kyllä laulaa mutta vain yksin.
Mutta todella nopeasti huomasin mikä hyvänolon tunne siitä tanssimisesta tuli. Minä, joka pidin itseäni sosiaalisesti lahjattomana ja vielä vähemmän tanssillisesti lahjakkaana, koukutuin välittömästi siihen tunteeseen minkä sain tanssiessa. Tanssin ohessa oli helppo jutella ihmisten kanssa ja tutustuin aika nopeasti moniin muihin nuoriin jotka tansseissa kävivät. Mulla ei ollut oikein kavereita muuten, niin olin tosi onnellinen kun tuttavapiiri laajeni niin mukavasti yhdessä aikaa viettäen.

Muutamien vuosien ajan tamppasin tanssilavoilla ihan foksia ja valssia. Kynnys fuskuun ja buggiin laajentamiselle oli aika korkea. Ihailin kyllä aina kun muut osasivat niin hienosti tanssia, mutta itseäni ahdisti kädenalitanssiminen jo ajatuksena. Kaikki näkisivät ja joku voisi vaikka huomata kun tanssin. Foksin ja valssin parissa sentään hukkui massaan aika hyvin.
Mutta kun sitten kesälavalla otin ensimmäiset askeleet fuskun parissa, kaikki aiemmat pelot ja ahdistukset katosivat. Ja tosi pian siitä alkoi taidot kehittymään kun ystävälliset miehet alkoivat opettamaan kuvioita. Bugg tuli kuvioihin paljon myöhemmin mutta vei kyllä sekin mennessään.

Ehkä parhaita muistoja on ne, kun olen kuullut miehiltä kehuja tanssistani. Toki tiedän etten ole lähellekään täydellinen ja tanssissani on varmasti perustavanlaatuisia puutteita joita en edes näe koska olen ilman kursseja veivannut menemään nyt jo yli neljä vuotta. Mutta esimerkiksi oon saanut kuulla palautetta siitä että mulla on hyvä rytmitaju, osaan lukea musiikista rytmejä tosi hyvin. Hyvällä musiikin luku -taidolla saa paljon aikaan. Kun rytmiä ei tarvitse ajatella vaan se alkaa olemaan selkäytimessä, on helppo keskittyä askeliin ja kuvioihin. Lisäksi oon kuulemma hyvä seuraaja. Kun on opetellut tanssimaan alusta asti niin monenlaisten ja monentasoisten tanssijoiden viennissä, siinä kehittyy pakostakin. Lisäksi ollaan kaverini kanssa viety toisiamme vuorotellen välillä ja siinä ohessa on myös seuraamistaidot kehittyneet.
Opin myös nopeasti uusia tansseja. Jos vaan pääsisin tarpeeksi usein harjoittelemaan, osaisin nytkin jo paljon enemmän lattareita. Cha cha muistuu kyllä mieleen aina pienen virkistelyn jälkeen, rumban kanssa on sama. Niitä pitäisi vaan mennä jokaisissa tansseissa niin alkaisivat jäämään mieleen eikä niitä tarvitsisi ensin muistella puolta kappaletta. Sillähän sitä on nyt tullut mietittyä että täytyy jokunen ennen tansseja järjestettävä kurssi käydä vaikka tänä kesänä noiden lattareiden osalta.

Mutta tuo positiivinen palaute mitä tanssilavoilla olen saanut, se on sellaista mikä jää mieleen pitkäksi aikaa. Olen aiemmissakin teksteissä kertonut että en oikein usko olevani kovin hyvä missään. Siksi tuntuu niin mahtavalta kuulla joltain ulkopuoliselta jotain tuollaista.
Voin ihan rehellisesti sanoa että itsetuntoni on parantunut tanssien ansiosta paljonkin. En olisi uskonut silloin Juhannuksena 2012 kun lavoille eksyin, että se tulis muuttamaan minua ihmisenäkin näin paljon. Olen aina ollut tosi kova ja sisukas ihminen, joskus paha suustani ja rehellinen ja reipas. Tanssiminen on tuonut esiin ehkä myös niitä pehmeämpiä puolia ja naisellisuutta. Ennen tanssiharrastusta en pukeutunut hirveästi mekkoihin enkä pitänyt itseäni oikein minkään näköisenä, nyt saan kyllä paljon hyvää fiilistä siitä että näytän tanssi-iltoina ihan siedettävältä ja tiedän että osaan kantaa kehoni itsevarmasti. Se on ollut yksi tanssiharrastuksen parhaista anneista, ehdottomasti.

Nyt kun tanssiminen on jokaviikkoinen harrastus, myös nälkä kasvaa syödessä. Koko ajan tulee tiirailtua tanssi.net kalenteria ja mietittyä jo eteenpäin että minne ensi viikolla..
Hauska ajatella miten aluksi se oma tanssireviiri oli aika pieni ja tuli vaan kierrettyä samoja lähilavoja viikosta toiseen. Sitten rupesi tekemään mieli muuallekin ja käytiin kaverin kanssa Pirkanmaalla asti.
Ja kun nyt alkuvuodesta pääsin taas tanssiin kiinni toden teolla, homma lähti ihan lapasesta. Tai no ei nyt ihan, 1-2 tanssit on tässä käyty nyt viikottain. Pari viikkoa sitten päätin että jos hyvät tanssit ei tule lähelle niin minä ajan hyvien tanssien luo. Ja niin ajoinkin kolme tuntia ihan uuteen tanssipaikkaan - Harjavaltaan - ja saman verran takaisin omalla autolla. Se reissu jäi kyllä mieleen, paitsi rankan matkanteon niin myös ensiluokkaisten tanssien, musiikin ja viejien ansiosta. Ei kaduta vaikka viiden jälkeen aamulla pääsinkin nukkumaan.
Nyt on jo pieni ahdistus käsillä tulevista tansseista, miten saada mahdoton yhtälö muuttumaan mahdollisemmaksi. Niin paljon olisi hyviä yhtyeitä esiintymässä ja varmasti hyviä tansseja, että kaikkiin ei vaan ehdi.

Tanssihulluulen havaitsee paitsi lisääntyvistä tanssi-illoista, myös tanssittomuuden aiheuttamasta ahdistuksesta. Aina silloin tällöin jopa minulla on illanviettosuunnitelmia joihin ei liity tansseja. Vaikka onkin ihanaa nähdä kavereita ja viettää iltaa, samalla kärsin vieroitusoireista. Monta kertaa onkin tullut käytyä illanvietossa alkuillasta ja jatkettua siitä sitten tansseihin loppuillaksi. Niin se vaan menee, onneksi suurin osa kavereista on saman taudin uhreja joten ovat kyllä ymmärtäneet että kun tanssijalkaa vipattaa niin sitä vastaan ei parane taistella.

Yhden mielenkiintoisen huomion oon kyllä tehnyt. Monesti olen siis sellainen että sovin tapaamisia ja treffejä ihmisten kanssa, mutta kun se päivä koittaa niin mieliala on ihan vastakkainen eikä kiinnosta enää yhtään. Tätä tapahtuu mulle monesti kun ollaan sovittu vaikka deitit tai pitäisi tavata kavereita. Ei vaan innosta ja kotisohva ja viltti kuulostaa paljon paremmalta.
Tanssien kanssa ei ole koskaan ollut vastaavaa ongelmaa. Joskus saattaa kesken päivän olla sellainen olo että noinkohan sitä tulee lähdettyä illalla tansseihin. Mutta siitä se tanssifiilis aina virittyy iltaa kohden ja huomaan olevani kiskomassa jo tanssikenkiä jalkaan. Mulla on ollut tosi huonojakin kausia, jolloin en ole suunnilleen puhunut sanaakaan kenellekään, mutta tansseihin on silti päästävä. Koskaan en ole myöskään lähtenyt tansseista huonolla mielellä pois. Tanssiminen on mun pakokeino niistä päässäni pyörivistä huolista, suruista ja kysymyksistä.

Jokaisella pitäisi olla joku juttu jonka parissa voi heittää työhuolet, suhdemurheet tai muut jutut hetkeksi syrjään ja nollata ajatuksia ja rentoutua. Minulle tanssiminen on se juttu. Tykkään kyllä myös muusta liikunnasta, mutta tanssimalla pääsen itse sellaiseen tilaan johon en muuten oikein pääse. On mahtavaa että olen löytänyt sen jutun ja toivon että jokainen löytää oman tavan huilata hetken todellisuudesta.

#4 Tanssiorkesterit

Eilen kotiin Rauhalahden Kyösti & Varjokuva -tansseista ajaessani aloin miettimään asiaa mitä oon aiemminkin pohtinut ja mietiskellyt mielessäni. Aloin miettimään sitä yhtyeen ja musiikin merkitystä tanssijalle, sillä sen olen huomannut että tanssijoilla on todella erilaisia tapoja huomioida yhtye ja musiikki ja ylipäätänsä musiikin painoarvo tansseissa on aika yksilöllinen asia.

Ja miten itse päädyin miettimään asiaa? No kerrottakoon vaikka aluksi vähän omasta suhteestani iskelmään ja tanssimusiikkiin. Suomalainen iskelmä on kulkenut elämässäni ihan lapsuudesta asti, lapsuudestani muistan kuinka paras cd oli Mestarit Areenalla. Lisäksi meiltä löytyi paljon Kari Tapiota, jonka äänen opin tunnistamaan jo todella nuorena. Äitin ja isin vanhoista c-kasetti -kätköistä löytyi puolestaan Popedaa, SIDiä, Tapani Kansaa ja muuta.

Popeda alkoi kiinnostaa joskus teini-iässä ihan uudella tavalla ja aika monta keikkaa on tullut käytyä katsomassa. Kun sitten eksyin tanssilavalle itseasiassa Jani & Jetsettersin keikan takia, vei tanssimusiikki samantien ihan mennessään. Monet lavoilla kuullut kappaleet olivat jo tuttuja eri sovituksina, mutta uusia kappaleita tuli koko ajan ja niitä sitten haeskelin jälkeenpäin netistä ja kuuntelin ja painoin mieleeni hyviä bändejä.

Vaikka meninkin lavalle yhtyeen perässä, olin samalla todella kiinnostunut tanssimisesta. En ollut aiemmin nähnyt edes tanssilavaa sisältä, muistan vaan lapsuudestani kun katsottiin joskus Kesäillan Valssia ja näin ruudun kautta pienen palan tanssilavakulttuuria.
Tanssiminen vei siis heti mennessään ja kiinnosti oppia lisää. Ei se silti ollut yksin tanssiminen joka alkoi aiheuttaa pientä riippuvaisuutta ja kutinaa mahan pohjassa aina kun lauantai-ilta läheni. Lavatansseissa kyse oli kokonaisvaltaisesti siitä tapahtumasta ja tunnelmasta. Musiikki on tärkeä osa sitä iltaa ja hyvän yhtyeen merkitystä ei tule vähätellä.

Itse olen pyrkinyt käymään monipuolisesti erilaisten tanssiyhtyeiden keikoilla. Välillä on kausia jolloin tietty yhtye vie mennessään ja tulee käytyä saman yhtyeen keikalla monta kertaa lyhyen ajan sisään. Sen hyvä puoli on se, että kokemuksen kautta tietää usein, millaista porukkaa mikäkin artisti vetää. Tässä on kuitenkin se, että jotkut itselle mieluiset yhtyeet eivät syystä tai toisesta vedä tanssivaa kansaa puoleensa. Kuitenkin tekisi mieli nähdä ja tukea niitäkin yhtyeitä, mutta yksin tanssiminen ei vaan ole kovin mukavaa. Pitäisi kai olla oma pari noina iltoina. Mutta sen sijaan tulee usein lähdettyä sitten jonnekin muualle missä esiintyy suositumpi yhtye jonka keikoilla tietää olevan tanssivaa ja taitavaa porukkaa.

Tanssilavakulttuuriin kuuluu oleellisena osana yleisön ja yhtyeen välinen vuorovaikutus. Tanssiyhtyeiltä odotetaan todella paljon tanssijoiden toimesta. Pitää soittaa lattareitakin muttei kuitenkaan liikaa, pitää soittaa jenkkaa muttei naisten hauilla, pitää olla uutta materiaalia mutta soittaa myös klassikoita, ei liikaa buggia mutta kuitenkin tarpeeksi. Ja kaksi kappaletta peräkkäin samaa lajia. Aina.

Monet yhtyeet myös erittäin kohteliaasti toteuttavat tanssijoiden toiveita ja kaivavat takataskusta jo ohjelmistosta jätettyjä kappaleita. Ja laulavat synttärilauluja ja omistavat kappaleita hääpareille.

Ja jos haluaa olla oikein hyvä tanssiyhtye niin pitäisi etukäteen ilmoittaa minkä lajin musiikkia on vielä tiedossa tämän parin jälkeen.

Ja kun keikka on heitetty, bändi jää monesti vielä ennen roudausta seurustelemaan fanien, ystävien ja muiden kanssa ja jakamaan nimmareita ja ottamaan yhteiskuvia. Sen jälkeen roudaus pikkutunneilla ja usein seuraavaa keikkapaikkaa kohti siirtyminen. Siellä pystytetään pelit ja vehkeet jo hyvissä ajoin ja tehdään soundcheckit ja koko ruljanssi alkaa taas. Ei ole helppo ammatti ei, se on paljon muutakin kuin 4 x 45 minuutin setit ja kotiin.

Tanssipaikoilla kohteliasta on tiedostaa bändin läsnäolo ja kunnioittaa heidän työtään. Kappaleen loputtua on tapana taputtaa, myös toisen kappaleen lopussa ennen kun nainen palautetaan hakuriviin. Todella monesti viejillä on jo kauhea vauhti päällä ja seuraava haku jo siintää mielessä. Toki samaa huomaa naistenkin joukossa. Itse pidän kyllä huolen siitä että bändi saa aplodit, niin kiire ei voi olla etteikö voi hetkeksi kääntyä kohti lavaa ja kiittää soittajia.
Viimeisten kappaleiden jälkeen on tapana taputtaa bändi lavalle vielä encorelle. On aika kiusallista jos salissa on satakin paria ja sieltä jokunen taputtaa, ihan reippaasti kättä yhteen niin jää kaikille hieno fiilis ja päästään kaikki vielä nauttimaan muutama minuutti tanssin ja tanssimusiikin huumasta.

Itse tykkään lavan ohi tanssiessa ottaa katsekontaktia lavaa kohti ja hymyillä, niin monesti siellä lavalla on kuitenkin vastassakin iloisia ja hymyileviä tanssimuusikoita että voi sinne joskus näyttääkin sen että heidän läsnäolonsa on tiedostettu ja arvostettu. Ja sitäpaitsi, Suomen tanssimusiikkiskene on täynnä mahtavan lavakarisman omaavia esiintyjiä ja huikeet haitarisoolot ja muut on myös aikamoisia silmäkarkkeja (toim. huom. niin kuin osa niistä muusikoistakin!)

Joidenkin tanssimuusikoiden kanssa oon aikojen saatossa tutustunut ja jutellut kun heitä on nähnyt ympäri maata. Varsinkin heitä on mukava käydä kiittämässä tanssien jälkeen keikasta ennen kotimatkalle lähtöä.

Muutamoia vuosia sitten otin aina keikoilla kuvia ja joidenkin artistien kanssa piti käydä yhteiskuvissakin. Nyt se on vähän jäänyt. Nimmareita keräilen harvakseltaan, yleensä se on ollut se keino jolla oon uskaltautunut orkesterien juttusille ja kiittämään keikasta. Ikään kuin siihen tarvitsisi jonkun syyn jonka varjolla voisi sanoa että "Kiitos, oli mahtava keikka". Ehkä se on se suomalainen ujous joka iskee pintaan mitä kummallisimmissa (sosiaalisissa) tilanteissa.
Nyt oon kyllä pyrkinyt ottamaan jokusen kuvan tai videon joka keikasta, koska tykkään muistella vanhoja reissuja ja hetkiä jälkeenpäin.
Perjantaina tein ehkä yhden parhaista keikkamuisto-hankinnoista kun Rauhalahden Kyösti ja Varjokuva -tansseista ostin Kyöstin uusiman runokirjan. Tiesin jo etukäteen että mies omaa paitsi jumalaisen äänen, myös mainion sanaisen arkun. Selasin ihan mielenkiinnosta aulassa olleen fanituotepöydän antimia tanssin lomassa ja rakastuin kirjaan ensiselaamisella. Kyösti siihen ystävällisesti laittoi puumerkkinsäkin.

#3 Kesätanssipaikat

Nohevassa alussa on blogin kirjoittelu, toivottavasti tää into säilyy!

Tällä kertaa ajattelin puhua tanssipaikoista. Idea lähti siitä että tänä vuonna mulla on missiona käydä mahdollisimman monessa uudessa tanssipaikassa. Nyt ollaan huhtikuussa menossa ja mulla on käytynä viisi uutta paikkaa tälle vuodelle. Sitten aloin miettimään että monellakohan tanssipaikalla sitä on tullut käytyä yhteensä vuosien aikana ja laitoin ihan laskutoimituksen pystyyn

Ainolan lava
Hangan lava
Jenkkapirtti
Kartano Kievari
Keurusselkä
Kisaranta
Kuikan lava
Kukonhiekka
Nightclub Tähti Jkl
Paalupaikka
Peurunka
Rauhanlahti
Revontuli
Savion lava
Syvälahden lava
Tommolan lava
Tulenliekki
Vaajakosken urheilutalo
Valtatie 2
Valaranta
Virtain hiekkaranta

21 tanssipaikkaa on kierretty viimeisen parin vuoden aikana, ei ollenkaan huonosti. Jonkinlainen käsitys siis on siitä mitä Suomen tanssipaikkatarjonta pitää sisällään.

Ajattelin avata seuraavaksi muutamia kesätanssipaikkoja joista on jotain kerrottavaa. Jos vaikka joku toinen kerta sitten avaisin sanaisen arkkuni talvipaikkoja koskien.

Koska olen kotoisin Keski-Suomesta, täällä päin on tullut lähinnä tampattua. Pari kesää sitten tuli tehtyä jokunen reissu etelään päin Kisarantaan ja Valasrantaan. Ne oli pitkiä reissuja, kotiin pääsin vasta siinä aamun valjetessa ja kaikki tanssimisesta jäljelle jäänyt energia kului kaistalla pysymiseen ja hereillä sinnittelyyn.
Toisaalta minulle nuo etelään suuntautuneet reissut eivät tarjonneet suuria tanssillisia nautintoja. kahden Kisarannan reissun jälkeen päätin että nyt riittää tänne seisomapaikkalippujen ostelu. Myönnän, silloin ei ollut niin paljoa rohkeutta hakea miestenhaulla jos itse jäi hakematta. Mutta näin kursseja käymättömälle mutta silti ihan hyvin tanssivalle osui aika inhottavasti kommentit "Kyllä sunkin pitäis kursseille mennä" ja "Kursseille vaan niin pääset sinäkin tanssimaan". Jotenkin se oma lähtökohta tanssille on ollut ihan erilainen enkä ole kokenut kursseja vieläkään ajankohtaiseksi itselleni. Mutta silti joissain paikoissa se vaan menee niin että tanssitetaan vaan tuttuja ja aika nihkeesti suhtaudutaan niihin noiden taidosta ei tiedetä tai joita ei ole ennen tanssitettu. Saman ilmiön koin Valasrannassa ja totesin että antaa senkin olla. Valasranta on kyllä paikkana hieno mutta ne puitteet ei ehkä minua sytytä ihan sillä tavalla kuin monen muun paikan. Silloin kun itse kävin siellä, siellä oli lähes ainoastaan vakavasti tanssimaan tulleita ja oli vähän hankalaa kohdata ihmisiä ihmisinä eikä tanssimaan ohjelmoituina vakavina ja askeleihin keskittyvinä robotteina.
Myönnän, näistä kokemuksista on aikaa nyt pari vuotta joten voi olla että nyt tanssijana kehityttyäni ja vähän maailmaa ja ihmisiä nähtyäni olisin ihan eri mielin. Mutta toistaiseksi en ole ollut kyllä suunnittelemassa reissuja noihin matkoihin, kesällä Keski-Suomikin on niin täynnä kesälavoja ja tanssijoita ja yleisöä hemmotellaan semmoisilla kattauksilla että saa nähdä miten täältä hannoo edes kauemmas lähteä.

Virtain Hiekkarannalla kävin kerran pari kesää sitten ja tykästyin kyllä todella! Kaunis lava kauniilla paikalla, puitteet on erittäin asialliset. Tanssilattian muoto on erikoinen mutta toimiva. Silloin oli mökki täynnä iloista ja tanssivaa kansaa ja nuoriakin mukavasti liikkeellä. Kannatti lähteä yllätyslähtönä pidempään matkaan.
Tuonne päin pitäisi kyllä tehdä lisää reissuja, Pohjanmaallakaan päin en ole käynyt yhdissäkään tansseissa, ehkä sinne jonkun hyvän artistin houkuttamana täytyy tehdä retki kesällä. Ainakin oon kuullut hyvää sen alueen tansseista joten kai se on käytävä kokemassa itsekin miten aakeilla laakeilla taipuu humpat.

Tommolan lavakin on tullut käytyä katsastamassa eräänä kauniina kesäisenä tanssi-iltana (miten ne tanssi-illat onkaan aina muistoissa aurinkoisia ja kesäisiä, koskaan ei muka satanut eikä koskaan ollut paha mieli ja aina oli helppoo ja kivaa!). Silloin lauteilla oli hurmaava Sinitaivas mutta tanssimassa vain kourallinen ihmisiä. Mutta paikka oli kyllä kaunis, voin vaan kuvitella miten se on vetänyt sakkia aikoinaan!

Keski-Suomessa taas hellitään tanssi-ihmisiä usean mainion lavan voimin.
Etelä-Savon rajamailla meillä on Suomen kauneimmaksi kesälavaksi yhä uudelleen ja uudelleen valittu Syvälahti. Jos et ole käynyt siellä niin tänä kesänä otat ja käyt, et tule pettymään. Nuoria kauniita naisia on hakurivi väärällään, myös nuoria komeita poikia löytyy. Paljon aktiivista tanssiporukkaa, kesämökkiläisiä, harrastajia, eläkeläisiä ja kaikkia siltä väliltä. Ihmiset on iloisella tuulella ja väkeä on erittäin hyvin lähes joka ilta. Lavalla on parin vuoden aikana tehty paljon remonttia, mm äänentoistoa on parannettu ja yleisilme sisällä on muuttunut. Uudistuksista huolimatta lavalla vallitsee ihana perinteinen tunnelma. Paitsi lava, myös koko muu ympäristö on huoliteltu ja kaunis. Rannassa kannattaa ehdottomasti käydä katselemassa auringonlaskua tai jos sisälattialla tunnelma heittäytyy liian kuumaksi, voi siirtyä tanssimaan kauniille ulkolattialle. Ulkolavalla on myös hyvin hoidettu äänentoisto ja ainakin joidenkin keikkojen aikana myös livevideo esiintymislavasta näkyy näytöllä, mikä on aika mahtava juttu!
Ja vielä erityismaininta ihanasta henkilökunnasta ja talkooväestä. Ihana nähdä hymyilevä ihmisiä jotka tekee töitä suurella sydämellä.

Hangan lava on kauniilla paikalla oleva perinteinen, kaunis tanssilava. Hyvän yhtyeen aikaan väkeä riittää, valitettavasti ei vaan entiseen malliin. Mutta kaikkea hyvää toivoisin tälle lavalle joka tapauksessa. Tanssien järjestäjä ainakin on tehnyt paljon töitä, nyt olisi tanssiväen aika löytää lava uudelleen.
Savion lava kuuluu vähän samaan sarjaan. Kaunis ja perinteinen lava jolla väkeä ilmeisesti jonkin verran käy. Enemmän iäkkäämpää porukkaa kuitenkin. Tänne täytyy tehdä silti uusi reissu kesällä, jos ei muuta niin kannatuksen vuoksi ja toivoa että tanssittajia löytyy.

Kukonhiekka on tanssijan paratiisi kun esiintyjä sattuu kohdalleen ja väki löytää tiensä tälle tilavalle ja hyvin varustellulle lavalle. Kukonhiekka on siitä mainio että sinne tulee väkeä ympäri Suomea, se on aika mukavalla hollilla monelta suunnalta tullessa. Joskus sielläkin loppuu tila, mutta siitä ei kyllä kuulu valittaa. Siitä tulee aika onnelliseksi kun astelee tanssilattialle ja huomaa että tupa on ahdettu täyteen iloisia ja tanssivia ihmisiä ja orkesteri pistää parastaan. Kukonhiekassakin on pieni ulkoparketti jonne voi mennä välillä nojailemaan ja viilentelemään kuumentuneita tunteitaan. Kukonhiekan valtteja on myös korkea sisäkorkeus, siellä ei ole sellaista tunkkaa oloa. Anniskelualueetkin on mukavasti parvella ja toinen tanssilattian sivussa, myös ei-tanssivat viihtyvät hyvin.

Kuikan lava on ehkä pienen ja vaatimattoman oloinen etäältä mutta sinne päästessä mielikuva kaikkoaa. Lava on pieni ja sympaattinen, vanhan ajan oloinen. Tietenkin silloin kun lavalle isketään joku suosittu humppayhtye niin olo on välillä tukala mutta kyllä sekaan yleensä mahtuu. Lavan yhdellä sivulla on terassi jossa pääsee myöskin pyörähtelemään. Kuikassa on välillä keski-ikä aika korkea, mutta paikalliset aktiiviharrastajatkin kyllä tulevat usein juuri Kuikkaan tanssimaan. Nuoriakin on kun esiintyjä on sellainen joka saa liikkeelle.

Ainolan lava avasi ovensa pari vuotta sitten pitkän hiljaiselon jälkeen. Kauniilla paikalla oleva perinteinen tanssilava. Parkkipaikkaa alueella ei ole, mutta bussi -ja laivakyyti on järjestetty satamasta lavalle. Viimeksi kun lavalla kävin, esiintyjä oli sellainen joka houkutti enemmän ehkä pariskuntia ja iäkkäämpää väkeä. Mutta mainiot tanssit oli siitä huolimatta! Jyväskylän tanssiväki on ilmeisesti ottanut lavan omakseen ja hyvä niin, että väkeä riittää.

Aika monessa kohtaa mainitsin nuorista ja tanssimaan pääsemisestä. Tietenkin nämä mielipiteet on vaan omiani ja perustuvat omiin havaintoihini. Tiedostan myöskin että varmaan pääsisin paremmin tanssimaan jos lähtisin liikkeelle parin kanssa. En kyllä itse ole siihen taas innokas, tykkään paljon mielummin liikkua yksin. Monet lähtee "oman evään" kanssa mutta mulla ei oikein ole ketään ketä omia evääksi tanssireissuille. Yleensä pyrin sitten vaan valitsemaan paikan jossa voisi olla oman ikäistäkin seuraa. Siinä on ehkä se yksi tanssireissujen hauskuudesta. Koskaan ei tiedä kenet siellä tapaa.

#2 Tanssin merkitys minulle

Tällä kertaa ajattelin avata aihetta joka on ollut viime aikoina aika paljon mielen päällä. Olin siis viime vuoden käytännössä sivussa tanssikuvioista ja huomasin miten erilaista se elämä olikaan, miten iso osa siitä puuttui.

Ensimmäisenä tulee mieleen kaikki sosiaaliset vaikutukset mitä ne ovat tuoneet tullessaan. Mulla on ollut aina vaikeuksia solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita ja olen joutunut monesti pettymään ihmisiin. Luulin teini-iässä että en tarvitse ystäviä, niistä ei ole kuin haittaa ja kun niihin uskoutuu niin antaa niille vaan välineet haavoittaa itseään sitten jossain vaiheessa.

Kun aloin käymään tanssilavoilla harvakseltaan silloin joskus 2012-2013, huomasin heti muutaman kerran jälkeen että samat ihmiset tuntuu käyvän viikosta toiseen. Jossain vaiheessa aloin tunnistamaan ihmisiä joiden kanssa olin aiemmin jo tanssinut ja oli sitten helppo vaihtaa muutamia sanoja siinä tanssin ohessa. Huomasin heti samantien että täähän on mainiota. Pääsen olemaan lähellä ihmistä mutta siinä ei ole mitään painetta ja tutustuminen on helppoa. Saatoin vaikka oppia jonkun pojan iän yhtenä kertana ja seuraavalla viikolla hänen ammattinsa,

Kun löysin sitten jossain vaiheessa oman suosikkilavani ja aloin käymään siellä lähes viikottain, tutustuin paikallisiin nuoriin ihan siinä sivussa. Oli aina kiva mennä lavalle kun tiesi jo valmiiksi että tuolla seinustalla istuu ne tytöt ja se poikaporukka on aina tuolla penkillä. Monien ihmisten kanssa ei puhuttu vielä tuolloin mutta aina hymyiltiin kun tavattiin. Noihin aikoihin tutustuin yhteen tyttöön jonka tiesin entuudestaan mutta jota en tuntenut ollenkaan. Tanssi yhdisti meidät ja tajuttiin että me ollaan kuin samasta puusta veistetyt. Siitä alkoi nyt jo pian 4 vuotta kestänyt ystävyys johon on mahtunut kerrassaan upeita muistoja, tanssireissuja, nauruja ja satoja ajettuja kilometrejä ja tuntien mittaisia keskusteluita ja puheluita.

Ja hänen kauttaan olen tutustunut niin moneen ihmiseen että sitä arvoa on vaikea sanoin kuvailla. Suurin osa nykyisistäkin hyvistä kavereista on alkanut siitä että tämän tytön kanssa alettiin puhumaan ja todettiin ettei kumpikaan meistä osaa olla hiljaa.

Vaikka aika on joidenkin mielestä ajanut ohi jo vanhasta kunnon tanssilavaromantiikasta niin voin sanoa että näin ei kyllä ole. Kyllä Suomen kesäyössä on edelleen taikaa vielä 2010-luvullakin. Näin kevättalvella kelpaa muistella edellisten kesien tanssireissuja ja odotella mitä seuraava kesä tuo tullessaan. Vaikka tanssilavoille ei enää mennäkään yksinomaa pariutumaan, tarjoaa tanssilavamiljöö otolliset lähtökohdat joko kesäromanssille, hetken huumalle tai pidempiin suhteisiin.

Ja miksi ei? Tanssilavoilta löytyy eri ikäisiä ihmisiä eri taustoista, mutta kaikkia yhdistää tanssi. Kaikki eivät ole tietenkään intohimoisia puoliammattilaisia vaan joukossa on niin kesämökiltä tanssilavan touhua katselemaan tulleita ensikertalaisia kuin foksin ja valssin taitavia ja siihen tasoon aivan tyytyväisiä tanssijoita. Joskus parketin puolelle astelee anniskelupuolelta vauhtia hakenut hieman huojuva nuorimies ja joskus aivan rytmitajuton mutta silti lavalle uskaltautunut mutta silminnähden jännittynyt tulevaisuuden tanssitoivo. Parketilla on tilaa kaikille, tärkeintä on että ottaa ensimmäisen askeleen.

Parastahan on että tanssiin lähtiessä ei ole mitään ennakkokäsityksiä henkilöstä ellei häntä tunne tai ole hänyt häntä aiemmin. Seuraavien kahden kappaleen aikana on mahdollista elää koko pieni ikuisuus joka saattaa loppua siihen kun palaatte molemmat riveihinne. Tai se voi myös olla ystävyyden, tanssiystävyyden tai suhteen alku.

Tietyt tanssilajit ja tunnelmat mahdollistavat tanssin ohessa keskustelun. Se voi joko olla moleminpuolinen miellyttävä kokemus, tai toiselle osapuolelle kiusallinen ja ahdistava. Joskus tuntee ja näkee heti että tässä voi keskustella, joskus taas haluaa vain keskittyä nauttimaan musiikista, tanssista ja siitä hetkestä ja keskustelu tuntuu vain peittävän sen kaiken kauniin.

Mutta parhaillaan tanssin ohessa on mahdollista jakaa tarinoita, kuunnella ja tulla kuulluksi. Olen itse käynyt monia mieleenpainuvia keskusteluja niin tanssien aikana, kappaleiden välillä kuin tauoillakin. Minusta on aina mukava vaihtaa ajatuksia, oli se sitten tanssista tai jostain muusta.

Nykyään kun tanssiminen on muodostunut minulle yhä tärkeämmäksi osaksi elämää, haluan usein pyhittää ne itse kappaleet ihan puhtaasti sille kahden ihmisen väliselle hetkelle jota musiikki ja laulu kannattelevat. En välttämättä aloita keskustelua, sillä tanssiessa kaksi ihmistä keskustelee koko kehoillaan eikä sanoja tarvita. Tuttujen ja ystävien kanssa on toki mukava jutellakin, mutta olen ehkä itse kasvamassa riippuvaisemmaksi siitä tunteesta kun sanoja ei tarvita.

Tanssiessa kaksi täysin tuntematontakin ihmistä voi oppia toisistaan todella paljon kertomatta yhtään mitään. Katseet, käden puristukset, ilmeet ja liikkeet kertovat kaikki tarinaa.

Yksi suurin asia minkä tanssi on elämääni tuonut, on henksen hyvinvointini kasvu. Teini-iässä olin aika hukassa. Olin vihainen itselleni, olin vihainen kaikille. Itsetuntoni oli maissa ja vihasin sitä versiota minusta jonka näin peilistä. Se oli kaikin tavoin vaikeaa aikaa. Lukiossa elämä alkoi voittaa ja onnistuin laihtumaan sellaiseen kokoon jossa tunsin oloni hyväksi kehossani. Henkisesti voin silti ajoittain todella pahoin. Minulla ei oikein ollut harrastuksia ja viikonloppuisin istuin vain kotona enkä nähnyt ketään.

Tanssilavoille löydettyäni löysin sisältäni sitä iloa mitä en ollut hetkeen tiennyt olevan olemassakaan. Eikä se ollut ainoastaan se itse tanssi vaan se, että minulla oli jotain mitä odottaa viikosta toiseen. En ole koskaan pitänyt itseäni erityisen kauniina, mutta tanssimaan mennessä askelissa oli aina jotain keveyttä ja kasvoilla hymy, tunsin itseni onnelliseksi ja joskus jopa kauniiksi.

Ja kun siinä kuukausien ja vuosien saatossa tanssitaitoni kehittyi valssista foksiin ja siitä myöhemmin kädenalitansseihin, tangoon, humppaan ja vähän latinoihinkin niin itsetunto kasvoi kohisten, Huomasin että tämä on jotain missä olen hyvä ja missä voin kehittyä.

Painin edelleen välillä samanlaisten ongelmien parissa. Sisarukseni ovat taitavia soittajia ja hallitsevat useampia instrumentteja ja ovat muutenkin lahjakkaita. Minulla ei ollut koskaan itsekuria harjoitella soittoa pidempään enkä osaa laulaakaan ollenkaan - edes lähellekään - niin hyvin kuin haluaisin, vaikka laulusta tykkäänkin ja sitä aktiivisesti harrastan yksin ollessani ja tanssimatkoilla. On ollut vaikea olla iloinen muiden puolesta kun on ollut niin pirun kateellinen.

Tanssi on auttanut ehkä ymmärtämään sen että muiden taito ei ole minulta pois ja että jokaisella on omat vahvuutensa ja heikkoutensa. Olen oppinut hyväksymään heikkouteni ja kehittämään vahvuuksiani. Minullakin on vahvuuksia mutta aika paljon vähättelen niitä. Mutta tanssitaito on yksi sellainen josta olen aidosti ylpeä ja haluan jatkaa sen kehittämistä. Pidän siitä versiosta itsestäni joka uskaltaa heittäytyä tanssiessa muiden katseiden alla, kokeilla uusia juttuja, epäonnistua ja sen jälkeen nauraa ja kokeilla uudelleen.

Taidan jättää tämän tähän ja jatkan ensi kerralla jostain muusta! Kotiuduin aamulla viiden maissa tanssireissusta joten taitaa olla aika harkita nukkumaanmenoa ihan aikuisten oikeasti.

#1 Saatesanat

Pitkään tätä mietin ja niin vaan kävi. Liikaa ajatuksia mielessä, ei pysy enää sisällä. Läheisille tulee allergia liiasta tanssihöpinästä. Laitetaan nettiin, siellä ovat turvassa ja ehkä joku niistä saa jotain irti.

Tervetuloa siis seuraamaan mun lavatanssillista blogia. Muutama aikaisempi blogi mulla onkin jo ollut joten vahva mielikuva on siitä että tiedän mitä teen ruudun tällä puolella. Blogi-into on tupannut laantumaan aika monesti aiempien yritelmieni parissa. Ensin tuli kaikkea muuta ja jäi se bloggaaminen. Sitten tuli syyllisyys siitä että nyt ne ihmiset joille se linkki on jaettu ja jotka niitä postauksia odottavat, eivät enää jaksa odottaa ja lopettavat odottamisen. Sitten se väli aina vaan venyi ja lopulta motivaatio oli hautautunut jonnekin ulottumattomiin.
Tällä kertaa otin vähän erilaisen lähestymistavan kirjoittamiseen. Pyrin pitämään blogini anonyyminä ja kirjoittelen sellaisella temmolla minkä hyväksi koen. En ole lavatanssipiireissä mikään tunnettu nimi mutta aktiivikävijä kuitenkin, siksi jonkinlainen leimaantumisen pelko lienee olemassa. Haluaisin koittaa pitää tämän ihan vain päiväkirjan mallisena ajatusteni loppusijoituspaikkana josta halukkaat voivat poimia ajatuksia tai tarttua niihin. Mielipiteenvaihto on aina tervetulluta!

Mielestäni yksi tanssimaailman hienoista piirteistä varsinkin tässä Suomen lavatanssikulttuurissa on se, että tämä elämäntapa yhdistää ihmisiä nuorista vanhuksiin, harrastelijoista ammattilaisiin ja kattaa kaikki luokat joita ihmisiä voidaan jollain verukkeella lokeroida. Tämä tekee mielestäni tanssiin liittyvien keskusteluiden seuraamisesta mielenkiintoista ja avartavaa.
Ja yhtä totuutta ei ole, on vain hyvin ja huonosti perusteltuja mielipiteitä ja niitä jotka osaavat ottaa toisten mielipiteistä kopin ja tarttua niihin ja niitä joiden elämänkuvaan moinen ei mahdu.

No mutta, innostuin tässä avauksessa nähtävästi harhautumaan ihan syville vesille vaikka piti kevyesti raapaista tämän tanssinhuurteisen mielen pintaa.

Kerrottakoon kuitenkin jotain itsestäni. Iältäni olen kahdenkympin alkupuolella ja edustan sitä sukupuolta joka tansseihin lähtiessä virittelee yleensä jonkinmallisen mekon tai hameen päälleen, laittaa hiukset muka hienosti ja hiukoilee ne sitten ihan länään mutta fiksuna likkana laittaa vedenkestävää ripsiväriä.
Tanssilavoille eksyin esimmäistä kertaa Juhannuksena 2012 ja siitä se liekki lähti kytemään hiljakseen. Viimeiset pari vuotta on menty melkoista vahtia lavalta toiselle. Viime vuosi jäi eräästä henkilökohtaisesta syystä tanssin puolesta heikolle mutta tämän vuoden alusta on taas hypätty humpalla sen minkä on keretty ja rahatilanteen puolesta kyetty. Kesäisin pyrin tanssimaan 2-3 kertaa viikossa ja nyt talvisin 1-2 kertaa viikkoon.
En ole koskaan käynyt tanssikursseilla mutta tavalla tai toisella lavoilta saatu oppi on mennyt perille sillä tällä hetkellä hallitsen suurimman osan lavoilla soivista lajeista. Toki on lajeja joita en ole kokeillutkaan ja jotka vielä vuoden loppuun mennessä haluaisin hallita.

Ehkä tässä oli ihan riittävästi tarinaa näin alkuun. Katsellaan taas, vielä kerran tervetuloa mukaan jos olet viimeiseen virkkeeseen asti pysynyt matkassa!