#5 Miten minä muutuin kun löysin tanssin

Nyt päästään siihen asiaan joka sai mut aloittamaan blogin pidon, aloin miettimään aikaa taaksepäin ja pohdin miten se tanssi on tullut elämääni ja minuuteeni, luultavasti jäädäkseen.

Se alkoi ihan huomaamatta. Ensin oli parit tanssit kesässä tutulla lavalla ja siihen iltaan kuului kaikkea muutakin kuin tanssia. Liikuttiin silloin siskon kanssa kahdestaan lavoilla jonkin aikaa ja sitten jossain vaiheessa siskolla taisi mielenkiinto loppua tai tuli sitten muita aktiviteettejä jotka vei mennessään. Tajusin että lavoillahan voi kiertää myös yksinkin.

Siitä aukesi mulle ihan toisenlainen maailma. Olin juuri 18-19 -vuotias ja oli ajokortti ja oma auto. Se toi sellaista vapautta mitä en ollut aiemmin kokenut. Noihin aikoihin kävin hetken aikaa myös baareissa, tosin harvakseltaan. Baareissa hyppäämisessä oli vaan se puoli, ettei kyytiä kotiin ollut aina ja mieluusti halusin päästä kotiin nukkumaan. Eikä sieltä baareista loppujen lopuksi paljoa saanut irti. Joitain hauskoja muistoja mutta enimmäkseen hataria mielikuvia, vaeltavia käsiä ja seuraavan päivän krapulaa.
Tanssiminen tarjosi aika hyvän vaihtoehdon sille baareissa ravaamiselle ja oon kyllä edelleen kiitollinen siitä että taivaankappaleet oli oikeassa muodostelmassa ja olosuhteet muutenkin suosiolliset sille että mun vaaka kallistui tanssilavoille eikä baareille. Olisin meinaan hyvin erilainen ihminen jos en olisi löytänyt tietäni tanssin pariin silloin aikanaan.

Mulle tansseihin meneminen oli iso juttu. Muistan miten aluksi hermostutti aina ihan kamalasti jos joku tuli hakemaan. Olin aina ollut aika ujo ja epävarma, mitä tuli esittävään taiteeseen. En osaa oikein soittaa mitään soitinta, en osannut tanssia, tykkäsin kyllä laulaa mutta vain yksin.
Mutta todella nopeasti huomasin mikä hyvänolon tunne siitä tanssimisesta tuli. Minä, joka pidin itseäni sosiaalisesti lahjattomana ja vielä vähemmän tanssillisesti lahjakkaana, koukutuin välittömästi siihen tunteeseen minkä sain tanssiessa. Tanssin ohessa oli helppo jutella ihmisten kanssa ja tutustuin aika nopeasti moniin muihin nuoriin jotka tansseissa kävivät. Mulla ei ollut oikein kavereita muuten, niin olin tosi onnellinen kun tuttavapiiri laajeni niin mukavasti yhdessä aikaa viettäen.

Muutamien vuosien ajan tamppasin tanssilavoilla ihan foksia ja valssia. Kynnys fuskuun ja buggiin laajentamiselle oli aika korkea. Ihailin kyllä aina kun muut osasivat niin hienosti tanssia, mutta itseäni ahdisti kädenalitanssiminen jo ajatuksena. Kaikki näkisivät ja joku voisi vaikka huomata kun tanssin. Foksin ja valssin parissa sentään hukkui massaan aika hyvin.
Mutta kun sitten kesälavalla otin ensimmäiset askeleet fuskun parissa, kaikki aiemmat pelot ja ahdistukset katosivat. Ja tosi pian siitä alkoi taidot kehittymään kun ystävälliset miehet alkoivat opettamaan kuvioita. Bugg tuli kuvioihin paljon myöhemmin mutta vei kyllä sekin mennessään.

Ehkä parhaita muistoja on ne, kun olen kuullut miehiltä kehuja tanssistani. Toki tiedän etten ole lähellekään täydellinen ja tanssissani on varmasti perustavanlaatuisia puutteita joita en edes näe koska olen ilman kursseja veivannut menemään nyt jo yli neljä vuotta. Mutta esimerkiksi oon saanut kuulla palautetta siitä että mulla on hyvä rytmitaju, osaan lukea musiikista rytmejä tosi hyvin. Hyvällä musiikin luku -taidolla saa paljon aikaan. Kun rytmiä ei tarvitse ajatella vaan se alkaa olemaan selkäytimessä, on helppo keskittyä askeliin ja kuvioihin. Lisäksi oon kuulemma hyvä seuraaja. Kun on opetellut tanssimaan alusta asti niin monenlaisten ja monentasoisten tanssijoiden viennissä, siinä kehittyy pakostakin. Lisäksi ollaan kaverini kanssa viety toisiamme vuorotellen välillä ja siinä ohessa on myös seuraamistaidot kehittyneet.
Opin myös nopeasti uusia tansseja. Jos vaan pääsisin tarpeeksi usein harjoittelemaan, osaisin nytkin jo paljon enemmän lattareita. Cha cha muistuu kyllä mieleen aina pienen virkistelyn jälkeen, rumban kanssa on sama. Niitä pitäisi vaan mennä jokaisissa tansseissa niin alkaisivat jäämään mieleen eikä niitä tarvitsisi ensin muistella puolta kappaletta. Sillähän sitä on nyt tullut mietittyä että täytyy jokunen ennen tansseja järjestettävä kurssi käydä vaikka tänä kesänä noiden lattareiden osalta.

Mutta tuo positiivinen palaute mitä tanssilavoilla olen saanut, se on sellaista mikä jää mieleen pitkäksi aikaa. Olen aiemmissakin teksteissä kertonut että en oikein usko olevani kovin hyvä missään. Siksi tuntuu niin mahtavalta kuulla joltain ulkopuoliselta jotain tuollaista.
Voin ihan rehellisesti sanoa että itsetuntoni on parantunut tanssien ansiosta paljonkin. En olisi uskonut silloin Juhannuksena 2012 kun lavoille eksyin, että se tulis muuttamaan minua ihmisenäkin näin paljon. Olen aina ollut tosi kova ja sisukas ihminen, joskus paha suustani ja rehellinen ja reipas. Tanssiminen on tuonut esiin ehkä myös niitä pehmeämpiä puolia ja naisellisuutta. Ennen tanssiharrastusta en pukeutunut hirveästi mekkoihin enkä pitänyt itseäni oikein minkään näköisenä, nyt saan kyllä paljon hyvää fiilistä siitä että näytän tanssi-iltoina ihan siedettävältä ja tiedän että osaan kantaa kehoni itsevarmasti. Se on ollut yksi tanssiharrastuksen parhaista anneista, ehdottomasti.

Nyt kun tanssiminen on jokaviikkoinen harrastus, myös nälkä kasvaa syödessä. Koko ajan tulee tiirailtua tanssi.net kalenteria ja mietittyä jo eteenpäin että minne ensi viikolla..
Hauska ajatella miten aluksi se oma tanssireviiri oli aika pieni ja tuli vaan kierrettyä samoja lähilavoja viikosta toiseen. Sitten rupesi tekemään mieli muuallekin ja käytiin kaverin kanssa Pirkanmaalla asti.
Ja kun nyt alkuvuodesta pääsin taas tanssiin kiinni toden teolla, homma lähti ihan lapasesta. Tai no ei nyt ihan, 1-2 tanssit on tässä käyty nyt viikottain. Pari viikkoa sitten päätin että jos hyvät tanssit ei tule lähelle niin minä ajan hyvien tanssien luo. Ja niin ajoinkin kolme tuntia ihan uuteen tanssipaikkaan - Harjavaltaan - ja saman verran takaisin omalla autolla. Se reissu jäi kyllä mieleen, paitsi rankan matkanteon niin myös ensiluokkaisten tanssien, musiikin ja viejien ansiosta. Ei kaduta vaikka viiden jälkeen aamulla pääsinkin nukkumaan.
Nyt on jo pieni ahdistus käsillä tulevista tansseista, miten saada mahdoton yhtälö muuttumaan mahdollisemmaksi. Niin paljon olisi hyviä yhtyeitä esiintymässä ja varmasti hyviä tansseja, että kaikkiin ei vaan ehdi.

Tanssihulluulen havaitsee paitsi lisääntyvistä tanssi-illoista, myös tanssittomuuden aiheuttamasta ahdistuksesta. Aina silloin tällöin jopa minulla on illanviettosuunnitelmia joihin ei liity tansseja. Vaikka onkin ihanaa nähdä kavereita ja viettää iltaa, samalla kärsin vieroitusoireista. Monta kertaa onkin tullut käytyä illanvietossa alkuillasta ja jatkettua siitä sitten tansseihin loppuillaksi. Niin se vaan menee, onneksi suurin osa kavereista on saman taudin uhreja joten ovat kyllä ymmärtäneet että kun tanssijalkaa vipattaa niin sitä vastaan ei parane taistella.

Yhden mielenkiintoisen huomion oon kyllä tehnyt. Monesti olen siis sellainen että sovin tapaamisia ja treffejä ihmisten kanssa, mutta kun se päivä koittaa niin mieliala on ihan vastakkainen eikä kiinnosta enää yhtään. Tätä tapahtuu mulle monesti kun ollaan sovittu vaikka deitit tai pitäisi tavata kavereita. Ei vaan innosta ja kotisohva ja viltti kuulostaa paljon paremmalta.
Tanssien kanssa ei ole koskaan ollut vastaavaa ongelmaa. Joskus saattaa kesken päivän olla sellainen olo että noinkohan sitä tulee lähdettyä illalla tansseihin. Mutta siitä se tanssifiilis aina virittyy iltaa kohden ja huomaan olevani kiskomassa jo tanssikenkiä jalkaan. Mulla on ollut tosi huonojakin kausia, jolloin en ole suunnilleen puhunut sanaakaan kenellekään, mutta tansseihin on silti päästävä. Koskaan en ole myöskään lähtenyt tansseista huonolla mielellä pois. Tanssiminen on mun pakokeino niistä päässäni pyörivistä huolista, suruista ja kysymyksistä.

Jokaisella pitäisi olla joku juttu jonka parissa voi heittää työhuolet, suhdemurheet tai muut jutut hetkeksi syrjään ja nollata ajatuksia ja rentoutua. Minulle tanssiminen on se juttu. Tykkään kyllä myös muusta liikunnasta, mutta tanssimalla pääsen itse sellaiseen tilaan johon en muuten oikein pääse. On mahtavaa että olen löytänyt sen jutun ja toivon että jokainen löytää oman tavan huilata hetken todellisuudesta.